sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Suosikkiartisti Saukan discotravia lyö ällikällä









Ispoisten-Sanomien lukija Riita Sointu Ispoisista on useassa lukijapalautteessaan tiedustellut ispoislaisen suosikkiartisti Saukan discotravian perään, sillä hän ei moista ole löytänyt edes internetin syövereistä. Ispoisten-Sanomien toimitus tarttuikin härkää sarvista ja lähetti toimittajansa vaaralliselle matkalle syvälle Ispoisten perämaille selvittämään suosikkiartistin tuotannon monimuotoisuutta.

Tuotannon laajuus yllätti toimittajankin

Tähän päivään mennessä Saukka on julkaissut 16 levyä, joista kolme on lastenlaulujen täyttämiä, yksi kahdeksan kappaleen erikoispitkä, eli musiikkitermein EP, sekä yksi yhden kappaleen pituinen, tosin viisiosainen EP. Kokoelmalevyjä Saukalta ei olla nähty, sillä artistin mielestä jokainen kappale on yhtä arvokas. Hänelle laulut ovat kuin omia lapsia, joita ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Lisäksi kokoelmalevyissä tuoksahtaa artistin mukaan rahastus, joten myös siksi ne ovat jääneet koostamatta. 90-luvun hitit -levyllä kuullaan kuitenkin levyllinen uusia versioita Saukan 90-luvun levytyksistä, kuten myös Saukka Meets Supermarsu Supermarsu -yhteistyössä Supermarsuversioita ispoislaisartistin lastenlaululevytyksistä.

Alla Saukan julkaistu tuotanto kokonaisuudessaan. Osaa kappaleista voit kuunnella ilmaiseksi klikkaamalla ko. kappaleen nimeä. IS tarjoaa palvelun yksinoikeudella.
 

Korvamato (2022)


1. Nuutinpäivä

2. Pelti kii

3. Virsi sama vanha

4. Anna mä pölytän sut

5. Etanoli namskis

6. Flu flu flu flunssa

7. Juhlakalu

8. Kettukarkit

9. Hattivatti sanoo heikun keikun

10. Saata nalle kotiin

11. Pikku astronautti

12. Kanariffalle

13. Kuumapuuma

14. Kesäpipo

15. Pekka Beduiini


Muumimukien uhri (2021)

1. Vartti ja Forteen

2. Mykkäkoulu

3. Muumimukien uhrit Ry

4. Viinaa, naisia ja hampurilaisia

5. Shoppailemaan

6. Pääasia että meillä on hauskaa

7. Serenadi

8. Vartti ja Forteen tunnari

9. Pikkujoulut


Morona (2021)

1. Raiskasimme sen

2. Morona

3. Veljeni vartija

4. Saramäkeen

5. Fore!

6. Vaalilaulu 2.0


Greisibailu (2020)

1. Greisibailaan

2. Kaikkien aikojen varpajaiset

3. Unihiekkaa

4. Suvakki

5. Mutsiskin joskus on ollut nuori

6. Ei aina lähde

7. Lohtunainen

8. Pluh, ploh ja prsreikä

9. Tivoli

10. Keski-ikä on vehkeestä

11. Retkihanska

12. Kuracisto

13. On vain Tps!


Pornoa ja poppareita (2019)

1. Bajamajabajautus

2. Seitinohuet

3. Aamuerrori

4. Hv kaikki, hyvää vappu!

5. Kesäsade

6. Vaimoni löysi Hesuksen

7. Mahdollisuuksien avaruus

8. Sinkkuahdistus9

9. Jo isoisäni kertoi sen

10. Vihaan tätä duunia

11. Pallomerikännit

12. Olkiluodon Maija

13. Joulupukin bileet


Välilevy (2018)

1. Voi onnea

2. Jumala

3. Hillitse himos, hallitse hoppus

4. Saat mun teltan pystyyn

5. Aurinkorannalle

6. Börnari

7. Tuo kaljaa nainen

8. Siltaa ei ole

9. Erotkaa

10. Myyttiset tissit

11. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

12. Nalkuttaa


Kupperskeikkaliemi (2018)

1. Kupperskeikkaliemi

2. Kulta tule jo vessasta ulos

3. Työmatkatemmon säännöt

4. Koirakuri

5. AA syksyllä kutsuu

6. Tito

7. Vihaan maanantaiaamuja

8. Silitä mun kaljua

9. Isona alan tehdä iskelmää

10. Imuroin ja jynssään

11. Kuivana kakkoseen

12. Me voitetaan vielä tää peli

13. Mökkikymmenottelu

14. Mä en jaksa enää


Munavoikku (2017)

1. Kakka kurkkaa

2. Munavoikkuretkelle

3. Pullantuoksuinen mummo

4. Vain köyhillä on kiire

5. Läski

6. Alakulo

7. Aave Maria

8. Hupikumpu

9. Paljuun

10. Loma

11. Reikäpallo


Astetta tiukempi (2016)

1. Koulukiusa

2. On niin kivaa olla nuori

3. Ostetaan onnea

4. Koprofiili

5. Kakkonen on ykkönen

6. Koulun jälkeen

7. Tuija

8. Kari Rung

9. Ruisrock


Totuus, elämä ja tie (2014)


Yksin maailmassa EP (2014)


Rakkauden Viheriö (2013)

1. Kuka voittaa?
7. Voiko hauskaa pitää selvinpäin? 
9. Karaokebaarissa
10. Hakkaa päälle!

Pyrstöyskä (2012)


Rakkauden Terminaattori (2012)


Saukka Meets Supermarsu (2010)


Lasinen laulukirja (2010)

7. Raimo
9. Hymni punaviinille - Dianysos Hymnus

Mansikkalätty (2010)

9. Osama ja mä  

Rakkauden irtolainen (2009)
3. Humalan Jumala
4. Mr. Maailma
6. Olin nuori kun
8. Rakastan sinua  
9. Tanssimaan!
10. Luopio
11. Kesäkilo  

90-luvun hitit (2009)
5. Mitä tapahtuu ?
9. Iso poika  
10. Rakkain
11. Kaunis tyttö
12. Kuka sä oot?
13. 6 päivää ja 6 yötä
16. Pärseet
17. Pulpukka


Pikkutuhma Ep (2008)
1. Geishakuula
3. Yksin eksyksissä
4. Kymppikerhoon  
6. Aamustondis
8. Rakkauden pateri - Dj Saukka Remix

Rakkauden neulansilmä (2007)
5. Lääkärileikkejä
8. Rakkauden neulansilmässä  
9. Luotto kortilla
12. Kaunis mieli

Rakkaus on in (2006)
3. Isällistä onnea
6. Rakkaus on in
7. Enkeli  
9. Lauantai-ilta
10. Elämän tarkoitus
11. Poikarakkaustarina
14. Yöperhonen
15. Pedot
16. Ikävä
17. Ihminen
18. Osama ja mä
20. Maailman kaunein laulu
21. Juomalaulu II
22. Henriikka
23. Manalan juhlat
24. Sika
25. Rakastelen itseni kanssa
26. Transvestiitti

Valomerkin jälkeen (2001)
1. Ota multa suihin
2. Viimeinen syksy
3. Suljetaan silmät
4. Ohi on SA-INT
5. Elämä
6. Protestilaulu
7. Kaipaus
8. Mee pois
9. Rakkain
10. Yöperhonen
11. Häviäjä
12. Rautatie
13. Aika entinen
14. Marraskuu
16. Joululaulu

Unohdetut Klassikot II (1999)
1. Tytöt
2. 10 pientä neekeripoikaa
3. 12 veristä persettä
4. Olen viemäri
5. Juomalaulu
6. Tappaa
7. Mitä tapahtuu
8. Mummo
9. Jeesus tulee, oletko valmis?
10. Poliisi on ystävä
11. Pukki on pakana
12. Mazda 626
13. Pohjoiseen
14. Ufo
15. Maa huutaa apua
16. Aika

Bonusraita: Helppo elämä 
Bonusraita: Vainoharhainen
Bonusraita: Kaksi kaunista -millenium edition

Unohdetut Klassikot I (1998)
1. Alhaisten Siwa
2. Juodaan viinaa
3. Kehällä
4. Kliseitä
5. Isken
6. Iso poika
7. Elämä on
8. Musta Joutsen
9. Summer Reggae
10. Kaksi kaunista
11. Pera
12. Villi ja Vapaa
13. Akvaario
14. Kissa
15. Säätiedotus
16. Jee, olen iloinen

Bonusraita: Musta timantti





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti