Uittamon uimarannan läheisyyteen suunnitellaan kala-altaita. |
Kotimainen pangasius kauppoihin keväällä
Uusien altaiden pääsuunnittelija ja idean isä Veli Venäläinen toivoo hankkeen edistyvän nopeasti, jotta jo ensi kevään kalamarkkinoille saataisiin paikallista pangasiusta ja miekkakalaa. Merialueen muille kaloille ja ympäristölle hän ei usko hankkeesta olevan haittaa. -Ahvenet ja hauet viihtyvät hyvin kesälläkin lämpimässä vedessä, joten toivotan ne myös talvella tervetulleeksi kala-altaiden ympäristöön, Venäläinen kertoo. Koska kalat kerätään altaasta dynamiitilla aina maanantaisin, hän suosittelee paikallisia kaloja pysyttelemään silloin hieman kauempana, sillä paineaalto ei tee varsinaisesti hyvää kalan kehitykselle. Lupahakemuksen projektille Venäläinen aikoo tuoda jo seuraavaan valtuuston kokoukseen, mikäli kaupunginjohtaja ei ehdi ensin.Kesän koeistutuksissa on Pitkäsalmessa onnistuttu mm. jättiläiskalmarin kasvatuksessa. Katso video rahanhimoisesta yksilöstä tästä:
Nui saastuttaa törkiisti!
VastaaPoistaPah! Ydinvoima on saasteetonta.
PoistaToi hanke ei tuu ikinä saamaan lupia.
VastaaPoistaMahti idea! Miekkakala on hyvää.
VastaaPoistaKorvaa Uittamon uimahallin .
VastaaPoista