Seuraavakin levy jo pitkällä
Saukka on julkaissut levyjä yhden-kahden levyn vuositahdilla, eikä artisti tuota pettymystä faneilleen tänäkään vuonna. Seuraavankin levyn kappaleista jo puolet on äänitetty, ja osa jo julkaistukin YouTubessa. Myös usealla Saukan levyllä kielisoittimia soittava tuottaja Altti on julkaisusta innoissaan. -Rautaa on taottava, kun se on kuumaa, suosikkikitaristi pruukaa. Osassa kappaleista kitaran takana on uurastanut myös musiikkiguru Jasu, jonka työskentely on monipuolistanut levyä entisestään. -Varsinkaan Naapurini rakastaa mua -kappaleen kaksi kolmannesta kestävä infernaalinen kitarailoittelu ei olisi ollut mahdollista ilman Jasua. Eikä punaviiniä, Saukka meinaa.
Uutuuslevy Totuus, elämä ja tie sisältää yksitoista ainutlaatuista kappaletta, joista alleviivattuja voi kuunnella klikkaamalla kappaleen nimeä. Jos linkki ei toimi, osta uusi tietokone, älylaite tai levy.
1. Totuus, elämä ja tie
2. Intertyttö
3. Tammisaareen
4. Sisältäni Pekka Strengin löysin
5. Kaljakausi
6. Pilvilinnarauniot
7. Mies joka kelpaa ei huorallekaan
8. Surujen kitara
9. Napalm Death
10. Lyijyluoti
11. Naapurini rakastaa mua
Kansitaide noudattaa Saukan edellisiltä levyiltä tuttua ekologista linjaa. Levy ja kansi voidaan kierrättää esimerkiksi kahvia keittäen. |
1. Totuus, elämä ja tie
2. Intertyttö
3. Tammisaareen
4. Sisältäni Pekka Strengin löysin
5. Kaljakausi
6. Pilvilinnarauniot
7. Mies joka kelpaa ei huorallekaan
8. Surujen kitara
9. Napalm Death
10. Lyijyluoti
11. Naapurini rakastaa mua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti