|
Kääröt ovat merkittävimpiä
tekstilöytöjä sitten
Kuolleenmeren kääröjen. |
Ispoislaistutkijat ovat tehneet yhden 2000-luvun merkittävimmistä arkeologisista löydöistä turkulaisesta
Luolavuoren luolasta. Ruskeisiin lasipulloihin kätketyt kääröt ovat tutkijoille lähes täyttä hepreaa, ja niiden kirjoittajaksi epäillään Luolavuorta asuttanutta muinaista
spurguyhteisöä. Tutkijat epäilevät osittain tuhoutuneiden tupakka-askeihin kirjoitettujen tekstien sisältävän kuvauksia yhteisön uskonnollisuudesta, arjesta ja arvomaailmasta. Tähän mennessä tutkijat ovat saaneet kirjoituksista selville, että Pera on p(tai h)omo, Jeesus tuli, sekä Lasol on #1.
Lisärahoitusta kaivataan
Kaivaukset ovat tällä hetkellä jäissä, sillä rahoitus niiden jatkumiselle on epävarmaa. Kaivauksia johtava kaikkien alojen asiantuntija hydrokortisooni V. Hiukkanen toivookin saavansa raha-asiansa kuntoon pikaisesti, jotta hänen ei tarvitsisi tuoda asiaa jo seuraavaan valtuuston kokoukseen, ja ettei kaupunginjohtaja ehdi ensin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti