sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Borreoloozin suosio kasvussa Ispoisissa

Borreoloozi esiintyy viikonloppuna
Infektiorockissa.
Ispoislainen uuden aallon punkbändi Borreoloozi on saanut levytyssopimuksen paikalliselta Taiga-punk yhtiöltä. Eläinaiheisiin agressiivisiin ralleihin keskittynyt orkesteri on suosittu etenkin luontoihmisten keskuudessa. Lisäksi vahvasti kantaaottavat ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvat sanoitukset ovat herättäneet laajasti myös median kiinnostuksen.

Punkki verissä

Bändin syntyhistoria on sikäli mielenkiintoinen, että orkesterin jäsenet tapasivat toisensa aikanaan Ispoisten puutiaisaivokuumeklinikalla.
-Yhteisistä tärinöistä ideahan sitten lähti. Aateltiin että samperi, meitähän puri juuri punkkärpänen, pannaanpa oikein rokaten, bändin laulaja ja biisinikkari Anna Puu-Tiainen kertoo. Orkesteri esiintyy tulevana viikonloppuna suositussa Infektiorockissa. Puu-Tiainen toivottaa kaikki tervetulleeksi ilomieliseen tapahtumaan, mutta neuvoo  tulijoita suojautumaan asianmukaisesti, sillä punkista on todella vaikeaa irroittautua. 
-Kun punkki iskee suoraan tajuntaan, se on menoa se, Puu-Tiainen summaa. Loppuvuodesta bändi tekee vielä Suomenrundin, mutta alkuvuoteen on sovittu keikkoja ihan ulkomaita myöden. Silloin vuorossa on muun muossa keikka eläinpunkin syntysijoilla Borreolinoksessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti