sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Ispoislaisnarkomaanit uuteen hoito-ohjelmaan

Ispoislaiskokeilun tavoitteena on
entistäkin sekopäisemmät lasten-
ohjelmat ja kansantalouden kasvu.
Ispoislaisen sosionomin Huit Hapelin kehittämä uusi narkomaanien hoitomuoto otetaan käyttöön Ispoisissa. Aiemmista hoitomenetelmistä se poikkeaa huomattavasti, sillä siinä ei pyritä vieroittamaan käyttäjiä lainkaan aineista, vaan valjastamaan heidät hyödyttämään yhteiskuntaa parhaansa mukaan. Asiakkaat ovatkin ottaneet uuden hoitomuodon vastaan tyytyväisinä, sillä tuskallisia vieroitusoireita ei Hapelin menetelmässä tunneta lainkaan.

Idea TV:n lastenohjelmista

-Yhtenä sunnuntaiaamuna krapulapäissäni katselin lastenohjelmia. Siitä se ajatus sitten lähti, Hapeli kertoo. Ohjelman idea on antaa narkomaaneille tarvittavat aineet, minkä jälkeen he suunnittelevat ja osin toteuttavatkin uusia lastenohjelmia. Hapelin kanssa tiiviistä yhteistyötä tekevä piirroselokuvayhtiö Nar-Comic Oy:n nimettömänä pysyttelevä toimitusjohtaja kehuu hanketta upeaksi. -Hieno hanke. Tosin meillä on jo pitkään ollut tietynlaisia ilopillereitä työntekijöittemme apuna, mutta onhan tämä uskomaton kädenojennus yhteiskunnalta kotimaisten lastenohjelmien kehittämiseksi entistäkin värikkäämmiksi ja sekopäisemmiksi. Uskon vakaasti, että tällä saadaan Suomi uuteen nousuun, toimitusjohtaja toteaa.
Jo kokeiluvaiheen aikaiset uudet lastenohjelmat ovat olleet menestyksiä. Muun muassa hevosen ja kissan risteytyksestä supervoimansa ammentava Hepokatit on saanut jo useita alan palkintoja, joista viimeisimmän tänä viikonloppuna Ispoisten elokuvajuhlilta lastenelokuvien sarjassa. Parhaan elokuvan lisäksi palkinnon pokkasi myös sarjan pääpahis Heinäsirkka parhaasta sivuosasta.

1 kommentti:

  1. Jotenki tulee mieleen narkkaavat transformersit! Narkkarilapset <3

    VastaaPoista